Silmiä avaavia tiloja

Ympäristön kestävän kehityksen ja ihmisten hyvinvoinnin tukeminen luovat meillä Orient Occidentilla perustan kaikelle toiminnalle. Esimerkiksi hiilineutraalien sisustusmateriaalien valikoimamme on jo nyt markkinoiden kattavin. Teemme jatkuvasti pieniä ja suuria tekoja sekä valintoja paremman tulevaisuuden puolesta: päämäärämme on luoda silmiä avaavia tiloja, yhdessä kiinteistö- ja rakennusalalla toimivien suunnittelijoiden ja muiden kumppaneittemme sekä kodin sisustajien kanssa.

Orient Occident on yli satavuotias suomalainen perheyritys, jonka fokus on vahvasti huomisessa, kestävässä tulevaisuudessa. Tuomme maahan ja myymme laadukkaita ja pitkäikäisiä pintamateriaaleja, joilla saadaan aikaan paitsi esteettisesti upeita ja toiminnallisuuksiltaan fiksuja myös syvällisemmin merkityksellisiä ja vaikuttavia sisustuksia – silmiä avaavia tiloja.

Vähäpäästöisyys ja hiilineutraalius, uusioraaka-aineet sekä helppo kierrätettävyys ovat jo nyt merkittävässä roolissa edustamissamme sisustuksen pintamateriaaleissa ja muissa tuotteissa. Päämäärämme on olla mukana vähentämässä koko rakennus- ja kiinteistöalan hiilipäästöjä ja voimistamassa sen kiertotaloutta. Tuemme tuotteillamme ja palveluillamme niin suunnittelijoita kuin KIRA-alan päättäjiä muun muassa LEED-, BREEAM- ja WELL-standardien mukaisten hankkeiden toteuttamisessa.
 

Hyvän voinnin tiloja

Tiedämme, että ympäristöt joissa ihmiset viettävät aikaa, vaikuttavat merkittävästi heidän elämänlaatuunsa. Me mahdollistamme tiloja, joiden akustiikkaan, sisäilmaan, esteettisyyteen ja turvallisuuteen liittyvät ominaispiirteet saavat ihmiset voimaan hyvin – tuemme heidän henkistä ja fyysistä terveyttään.

Tuotteillamme voidaan toteuttaa toimistoja ja työtiloja, joissa työvire ja -hyvinvointi pysyvät mallillaan. Olemme ajan hermolla myös yhteiskunnassamme paljon puhuttavaan tartuntaturvallisuuteen liittyen: oikein valituilla pintamateriaaleilla voidaan pienentää tautien tartuntariskiä niin ravintoloissa, työpaikoilla, kouluissa kuin muissa julkitiloissa. 

 

Autamme kumppaneitamme mm. LEED-, BREEAM- ja WELL-standardien täyttämisessä.

Kumppaneina maailman vastuullisimpia tuotevalmistajia

Pintamateriaalien maahantuojana vastuullisuustyömme ja sen vaikuttavuus nojaa ennen kaikkea yhteistyöhön päämiestemme kanssa. Seuraamme aktiivisesti oman alamme vastuullisuuteen liittyviä suuntauksia, käymme keskusteluja tuotetoimittajiemme kanssa, tuomme esille kestävään sisustamiseen tähtääviä ratkaisuja ja jaamme tietoa aktiivisesti eteenpäin.

Me emme poimi ”vihreitä” kirsikoita kakun päältä ja valitse valikoimiimme tuotteita hetken mielijohteesta. Sen sijaan varmistumme aina, että yhteistekemisen perustalla on yhdessä jaetut arvot ja että tahtotila kestävän sisustamisen edistämiseen on molemminpuolinen.   

Suuri osa kumppanuuksistamme on solmittu jo kymmeniä vuosia sitten. Esimerkiksi tinkimättömästä vastuullisuudestaan ja Cradle to Cradle -sertifioinneistaan tunnetun Ege Carpetsin kanssa olemme tehneet yhteistyötä jo vuodesta 1983 lähtien.  

 

Hiilineutraaleiden tuotteiden valikoimamme on jo nyt markkinoiden kattavin.

Millä periaatteilla valikoimme edustamamme tuotteet?

Ekologisuus painaa vaakakupissa jatkuvasti enemmän, kun etsimme ja valitsemme tuotteita valikoimiimme. Arvioimme säännöllisesti myös jo olemassa olevien toimittajakumppaneittemme vastuullisuutta.

Muun muassa seuraavat tekijät ja ominaisuudet ovat meille tuotteiden valinta- ja vertailuprosessissa tärkeitä:  

  • laadukkuus, kulutuskestävyys ja pitkä elinkaari
  • pienet hiilipäästöt (EPD) koko tuotteen valmistuksessa ja logistiikassa
  • helppo ja tehokas kierrätettävyys
  • kierrätys- ja uusiomateriaalien osuus
  • tuotannon eettisyys
  • hyvät sisäilma- ja akustiikkaominaisuudet

Olemme mukana vaikuttavissa verkostoissa

Kuulumme Suomen vaikuttavimpaan ja laaja-alaisimpaan kestävän rakennetun ympäristön verkostoon, Green Building Council Finlandiin. Olemme koko yhtiömme voimin mukana yhteistyössä, edistämässä ja mahdollistamassa hiilineutraaleja sekä kiertotaloutta edesauttavia sisustusratkaisuja kiinteistö- ja rakennusalan tarpeisiin. 

Lisäksi olemme sitoutuneet YK:n kansainväliseen Global Compact -vastuullisuusaloitteeseen jo vuodesta 2014 lähtien. Syksyllä 2020 yhteistyömme tiivistyi entisestään, kun liityimme Global Compactin SDG Ambition -ohjelmaan yhtenä ensimmäisistä yrityksistä Suomessa. YK:n ohjelmien parissa tehtävän kehitystyön päämääränä on tuoda vastuullisuustavoitteet yhä tiiviimmäksi osaksi koko yrityksemme toimintastrategiaa. 

Sitoudumme toimimaan vastuullisesti ja noudattamaan periaatteita, jotka koskevat

  • ihmisoikeuksia
  • työntekijöiden oikeuksia
  • ympäristön suojelua
  • korruption ehkäisyä.

Global Compact on vapaaehtoinen aloite vastuullisen yritystoiminnan edistämiseksi. Sitoumuksen on allekirjoittanut 10 000 yritystä 160 maassa. Aloitteeseen liittyen raportoimme Global Compactille vuosittain toiminnastamme ja kehityshankkeistamme. 

 

Vastuullisuus on meillä Orient Occidentilla koko henkilöstön yhteinen juttu. Lisäämme jatkuvasti oman jokapäiväisen toimintamme ekologisuutta ympäristöohjelmamme mukaisesti.

Ekologisia tekoja omassa arjessa 

Vastuullisuus on meillä Orient Occidentilla  koko henkilöstön yhteinen juttu. Lisäämme jatkuvasti oman jokapäiväisen toimintamme ekologisuutta ympäristöohjelmamme mukaisesti: LED-valaistus ja valaistuksen liiketunnistimet, CO2-päästöttömän sähkön sopimus, kierrättämisen jatkuva tehostaminen, sähköautojen latausmahdollisuus, etäpalaverien suosiminen ovat kaikki asioita, joista tiedämme kasaantuvan ajan myötä tuntuvan kokonaisvaikutuksen. Pyrkimyksemme on olla täysin hiilineutraali myös epäsuorien päästöjemme osalta (Scope 3) vuoteen 2030 mennessä.