Yritys / Referenssit / Hotelli Crowne Plaza Helsinki

Levollisille unille Crowne Plazassa
Maailmanlaajuiseen hotelliketjuun kuuluvan Crowne Plaza Helsingin kaikki huoneet uudistuivat tänä keväänä. Uudistuksen tärkeimpänä teemana on ollut mukava uni, joten muutokset ovat kohdistuneet erityisesti huoneiden sänkymateriaaleihin ja vuodevaatteisiin. Peitot ovat nyt entistäkin muhkeampia ja tyynyt isompia.
Orient-Occidentin kädenjälki näkyy huoneiden laadukkaissa päiväpeitteissä ja koristetyynyissä. Hotellinjohtaja Saija Savela-Palovaara kertoo, että nopeasta aikataulusta huolimatta muutos onnistui ripeästi.
- Päätös uudistuksesta tehtiin joulukuussa ja jo maaliskuun lopussa kaikki oli valmista.
Kokonaisvaltainen kokemus
Crowne Plazan asiakaskunta koostuu suurimmaksi osaksi kokous- ja liikematkustajista, mutta hotelliin majoittuu myös lomalaisia. Riittävä uni on tärkeää etenkin työmatkalaisille.
Uudistuksen taustalla on asiakastyytyväisyystutkimus, jonka tuloksiin perustuen toteutettiin uudistusohjelma kaikissa Crowne Plaza -hotelleissa. Miellyttävien vuodetekstiilien lisäksi rauhoittavaa tunnelmaa luovat asiakkaiden käytössä olevat aromaterapeuttiset tuotteet.
Hotellin nettisivuilta voi nyt myös ladata muita asiantuntijan vinkkejä, jotka opastavat rauhoittumaan levollisille unille.
- Jokaisessa Crowne Plaza -hotellissa ympäri maailmaa on nyt myös erillinen Quiet Zone -alue, jonka huoneisiin majoittuvat erityistä rauhaa tarvitsevat matkustajat. Alueella on täydellinen hiljaisuus iltayhdeksästä aamukymmeneen eikä huoneisiin majoiteta esimerkiksi ryhmiä, kertoo Savela-Palovaara.









