O&O Magazine on täynnä mielenkiintoisia artikkeleita

TAVOITTEENA EDELLÄKÄVIJYYS EKOLOGISEN SISUSTAMISEN SARALLA

Päättäväisesti kohti parempaa

Orient Occidentin toimitusjohtaja Mikko Puputti kertoo, että vastuullisuus on yksi tärkeimmistä osa-alueista koko yhtiön tavoitteissa ja toiminnassa. Esimerkiksi ekologisesti kestäviä tekoja tehdään niin tuotevalmistajien kanssa ja YK:n ohjelmien puitteissa kuin omatoimisemmin, vapaaehtoisesta vastuullisuudesta ponnistaen.

Orient Occident
O&O Assi
O&O ASSI MINIMOI MATERIAALIHUKAN JA TEHOSTAA TEKEMISTÄ

Visioista totta ekologisemmin

Orient Occidentin luovan suunnittelijan tekninen tuki, O&O Assi, mahdollistaa enemmän ja tekee visiosta totta. Matkalla suunnitelmasta valmiiksi sisustukseksi on kuitenkin monta vaihetta ja eräs oikean lopputuloksen kannalta kriittisimmistä on materiaalien asennus. Kysyimme muun muassa mattoasennuksiin erikoistuneen Heikkinen Yhtiöt Oy:n Jukka-Pekka Kummun ja Peter Jossandtin ajatuksia, minkälaisia hyötyjä O&O Assi -palvelusta on heidän arjessaan – ja minkälaisia terveisiä he haluaisivat lähettää suunnittelijoille.

Missiona muuntautuminen

Tanskalainen tulevaisuuden ja trendien tutkija Rikke Skytte sanoo, että avarakatseisuudella ja ihmisten tarpeiden uudenlaisella ymmärtämisellä on suunnittelijan työssä yhä merkittävämpi rooli.

Rikke Skytte
O&O Assi

O&O Assi toi LähiKulman saneeraushankkeeseen tehokkuutta

LähiTapiolan Pirkanmaan pääkonttorin sisustuksen on suunnitellut Sisustusarkkitehtuuritoimisto Oy Karja & KO Ab:n Karita Korhonen ja Jacce Karja. Karjan mukaan suunnittelijan ei kannata jäädä liian pieniin detaljeihin kiinni etenkään isommissa hankkeissa. Asiantuntevaa ja luotettavaa tukea kun on tarjolla.

YHTEISTYÖSSÄ ORIENT OCCIDENT, ISA KUKKAPURO-ENBOM & VERHOOMO PALTTINA

Hyötypala-projekti antoi klassikolle uuden elämän

LähiTapiolan Pirkanmaan pääkonttorin sisustuksen on suunnitellut Sisustusarkkitehtuuritoimisto Oy Karja & KO Ab:n Karita Korhonen ja Jacce Karja. Karjan mukaan suunnittelijan ei kannata jäädä liian pieniin detaljeihin kiinni etenkään isommissa hankkeissa. Asiantuntevaa ja luotettavaa tukea kun on tarjolla.

O&O Magazine 2
O&O Assi
ORIENT OCCIDENT KUMPPANINA:

Onnistuneita ratkaisuja asiantuntijoiden avulla

Menestyksekkäät projektit ovat monen osan summa. Orient Occidentin asiakaspalvelutiimin tehtävänä on varmistaa, että kaikki etenee sujuvasti ja aikataulussa – aina pienintäkin yksityiskohtaa myöten.

KORONA HEIJASTUU TYÖ- JA JULKITILOIHIN

Turvaa hygieenisillä tekstiileillä

Maailmanlaajuisen pandemian vaikutukset ovat merkittävät – myös arkeen. Jatkossa työympäristön sekä julkisten tilojen turvallisuuteen ja väljyyteen panostetaan enemmän.

AquaClean huonekalukankaat