O&O Verhopalvelu

Yksilölliset verhot julkitilaan tai kotikohteeseen, kyllä onnistuu! Palvelumme pitää sisällään kaiken verhojen suunnittelusta räätälöintiin ja tarvittaessa myös asennukseen asti.

Verhopalvelumme toteuttaa kauniit ja tarpeiden mukaiset verhot niin koteihin kuin julkisiin tiloihin, muun muassa ravintoloihin, hotelleihin ja toimistoihin. Tarvittaessa toimitamme verhot avaimet käteen -periaatteella, eli huolehdimme myös niiden oikeaoppisesta asennuksesta luotettavasti ja ripeästi.

Palvelumallimme on joustava: voimme toteuttaa verhot valmiin suunnitelmasi mukaisesti tai ottaa osaa kokonaisuuden suunnitteluun. Suunnittelussa voimme auttaa sinua valitsemaan juuri ne verhokangasmateriaalit, jotka parhaiten soveltuvat käyttökohteeseen ja -tarkoitukseen esimerkiksi kankaan valon läpäisevyyden sekä akustoinnin ja paloturvallisuuden näkökulmista. Lisäksi neuvomme kankaiden hoitoon liittyvissä kysymyksissä – me haluamme, että verhot säilyvät käytössä kauniina pitkään.

Näin verhopalvelumme toimii:

Verhot ommeltuna tai asennettuna

1.  Suunnittelu
      •  Suunnittelijan valmiiseen verhosuunnitelmaan tutustuminen tai
      •  Tarvekartoitus sekä verhokankaiden ja -kiskojen valinta yhdessä suunnittelijan kanssa
2.  Tarjous lähetetään asiakkaalle
3.  Tarkistusmittaus asiakkaan tiloissa
4.  Verhojen ompelu
5.  Verhojen toimitus/asennus:
      •  Valmiit verhot toimitetaan asiakkaalle sovitulla tavalla tai
      •  Verhot asennetaan paikalleen ammattiasentajan toimesta

Huom. Verhojemme toimitusaikaan vaikuttaa kankaiden varastotilanne tehtaalla, projektin suuruus sekä asiakkaan tarpeet. Aikajänne tilauksesta asennukseen on tavallisesti 4–6 viikkoa.
 

 

Autamme sinua löytämään juuri oikeat verhokangasmateriaalit käyttötarkoitukseesi ja -kohteeseesi.