Hyvinvointi on rentoa vastuullisuutta

Rikke Skytte

Kuluttajina olemme aikuisuuden kynnyksellä, kertoo tanskalainen trenditutkija Rikke Skytte.

Aikuisuus tarkoittaa sitä, että kaikista hyvistä valinnoista ei tarvitse tehdä numeroa. Sinua vastapäätä istuva ihminen voi olla pukeutuneena vastuullisesti valmistettuihin vaatteisiin ilman, että hän korostaa asiaa millään tavalla. Hyvinvoinnistaan huolehtivan koti voi näyttää yksinkertaisen kauniilta ja samalla moni elämänlaatua parantava yksityiskohta voi olla huomaamaton. 

Sisustuksen suuri trendi on wellbeing ja sen mukana tuleva luonnollinen yhteys ympäristöön. 

Mattovalmistaja Egen ja Orient Occidentin vieraana Suomessa vieraillut Skytte kertoo, että iso muutosta eteenpäin vievä voima on tullut ruokakulttuurin kehityksestä. "Kokit ovat uskaltaneet kokeilla ja raaka-aineiden todellisen luonteen ymmärtämiseen on käytetty aikaa ja vaivaa", Skytte toteaa. 

Luksus ja yksinkertaisuus yhdistyvät uudella tavalla. Luksus on enemmän hyvää elämää kuin tiettyjä tavaroita. Uni, puhdas ilma, rauhallinen koti tai toimisto, inspiroivat ympäristöt ja harmonia valtaavat alaa kiireeltä ja materialta. Sisustuksessa muutos näkyy paluuna aina 1950 -luvun harmonisiin väreihin ja muotoihin. Silti sekaan mahtuu palanen 1970 -luvun räikeitä kontrasteja. Kokonaisuutta voisi kuvata rennoksi ja ajattomaksi. 

Orient Occidentin kumppani Ege jakaa omassa strategiassaan samoja ajatuksia kuin Rikke on löytänyt. Kestävä kehitys ja ihmisille ja ympäristölle turvalliset tuotteet ovat Egen keskeisiä arvoja. Tavoite kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin näkyy myös uusissa tuotteissa.

Skytte oli Suomessa tuomassa oman panoksensa Orient Occidentin uudelle aluevaltaukselle, eli wellbeing-filosofian mukaiselle sisustamiselle, erityisesti julkisissa tiloissa. Sisustukselta ei odoteta enää vain käytännöllisyyttä, vaan sen ohella selkeys, viihtyvyys ja tilan vaikutukset terveyteen otetaan huomioon. 

Maailmalla kiinteistönomistajat kilpailevat sillä, kenen tilat ovat kokonaisvaltaisesti parhaimmin elämänlaatua parantavia. Kilpailu parhaista vuokralaisista vaatii ajan hengen ymmärtämistä. Tulevaisuus on alleviivaamatonta vastuullisuutta. Ihmisen ja ympäristön yhteys tulee luonnolliseksi. Se antaa mahdollisuuden toteuttaa käytännössä unelmia, joita teknologia tai yleiset asenteet ovat rajoittaneet.