AquaClean valloittaa nyt myös Ruotsin

Huonekalujen verhoilukangas AquaClean on ollut jo pitkään tuttu juttu meille suomalaisille, mutta ei vielä länsinaapurissamme vaikuttaville. Tilanne muuttui syyskuussa 2023 Göteborgin huonekalumessuilla, kun AquaClean lanseerattiin tapahtuman yhteydessä Ruotsin johtaviin huonekaluketjuihin lukeutuvalle Möbelmästarnalle.

– Siinäpä uusi, kiinnostava ja vetovoimainen idea, kuului välitön palaute AquaCleanin lanseeraustilaisuudessa Göteborgissa. Nelisenkymmentä Möbelmästarna-huonekaluketjun edustajaa, kauppiasta ja tuotevastaavaa kuunteli Ruotsin huonekalumarkkinat mullistavaa esitystä AquaClean-verhoilukankaan eduista. Kyseessä on täysin uusi konsepti Ruotsissa: aiemmin huonekaluliikkeet ovat myyneet vain valmistajan omia kankaita, nyt AquaClean mahdollistaa sujuvan yhteispelin jälleenmyyjien ja eri valmistajien kanssa.

– Lanseeraus on merkittävä Ruotsin markkinoiden kehittämisen kannalta. AquaClean on ensimmäinen tuotekonsepti, joka kannustaa ruotsalaisia valmistajia toimimaan yhteistyössä jälleenmyyjien kanssa. Suomessa näin on tehty jo vuosikymmenten ajan. On ilo mahdollistaa vastaava toimintatapa myös Ruotsiin, myynti- ja markkinointijohtaja Henrik Rannikko Orient Occidentilta toteaa.

 

Ruotsiin toimitetaan yhdeksän tyylikästä AquaClean-laatua. Niitä on saatavilla kaikista Möbelmästarnan myymälöistä.

Yhteistyö palvelee asiakasta

Möbelmästarnalla on Ruotsissa 27 myymälää. Jatkossa niistä jokaisesta voi tilata AquaClean-kankaita. Se kasvattaa valmistajien tuotevalikoimaa kankaiden osalta, mahdollistaa tuottavampaa liiketoimintaa sekä helpottaa myyntiprosessia.

– Samalta valmistajalta ei välttämättä löydy esimerkiksi sopivaa sohvaa ja nojatuolia, mutta se ei ole enää ongelma. Nyt eri valmistajat voivat verhoilla tuotteensa AquaClean-kankailla ja sisustus pysyy yhdenmukaisena.

AquaClean tunnetaan erityisesti sen helposta puhdistettavuudesta: tahrat saa vaivattomasti poistettua pelkällä vedellä. Käyttökohteita on lukemattomia aina sohvista tuoleihin ja koristetyynyihin. Hiilineutraalit huonekalukankaat kestävät nukkaantumatta kovaakin kulutusta ja niiden värinkesto on erittäin hyvä. Valikoimaan kuuluu paljon julkitiloihin soveltuvia syttyvyysluokka 1:n mukaisia paloturvallisia AquaClean FR -huonekalukankaita. 

 

AquaClean-kankaat tunnetaan helposta puhdistettavuudesta: tahrat saa poistettua pelkällä vedellä

Lanseerauksen kauaskantoiset vaikutukset

Tieto kankaan kilpailueduista ja laadukkuudesta on kulkeutunut Ruotsin markkinoille ja kysynnästä ennustetaan kovaa. 

– Roolimme tuotteen lanseeraamisessa on merkittävä. Tämä on ensimmäinen näin massiivisen mittakaavan lanseeraus huonekalukangasmaahantuojalle, jonka olemme olleet mahdollistamassa. Vahva osaamisemme sekä AquaCleanin ainutlaatuiset ominaisuudet ovat selkeästi tehneet vaikutuksen, Rannikko hymyilee.