O&O Verho & Scope Design: Saumaton yhteistyö takaa tyytyväisen asiakkaan

Työympäristöjen suunnitteluun ja toteutukseen erikoistuneen Scope Designin perustajaosakas Eeva Mankinen kertoo O&O Verhon täyttäneen odotukset haastavissakin julkitilaverhohankkeissa. – Orient Occidentin verhopalvelu on meille kumppani, josta pidämme tiukasti kiinni, hän toteaa tyytyväisenä. 

Scope Design Oy suunnittelee – O&O Verho toteuttaa

Scope Design on suunnittelutoimisto, jonka johtoajatuksena on tarjota asiakkailleen kaikki mitä uuden tilan sisustaminen tai vanhan sisustuksen uudistaminen edellyttää. 

– Kynämme ja hanskamme eivät siis tipahda suunnittelun valmistuessa, vaan huolehdimme projekteista aina käyttöönottoon asti, Mankinen kuvailee. 

Kun palvelu ulottuu kokonaisvaltaisesti toteutukseen, tarvitaan sisustusprojektissa myös sanansa pitäviä sekä oman erityisalansa kaikki puolet hallitsevia kumppaneita. Verhojen saralla Scope Design luottaa Orient Occidentiin, sen O&O Verho -palveluun ja Nina Vekiin.   

– Kumppaneiden luotettavuus on meidän toimintamallissa kriittisen tärkeä asia. Yhteistyön täytyy toimia ja keskustelun tulee olla avointa jatkuvasti. Me edellytämme, että yhteistyökumppaneittemme palvelussa korostuu asiakaskeskeisyys myös meidän oman loppuasiakkaamme suuntaan, Mankinen kuvailee. 
 
– O&O Verhon kanssa meillä synkkaa loistavasti. Heidän palvelumallinsa sopii meille ja kattaa kaiken tarvitsemamme, julkitilaverhojen tarkistusmittauksista ompeluihin ja asennuksiin asti. Tekemisestä huokuu kokemuksen mukanaan tuoma ammattitaito ja laadukkuus kautta linjan, Mankinen toteaa.     

"O&O Verho on toimittanut meille valmiiksi kaikki tiedot kankaisiin ja ripustuksiin liittyen. Saamme siis verhojen suunnittelun aina käyntiin sujuvasti ja joustavasti." – Eeva Mankinen, Scope Design Oy

Sujuva startti omalle suunnittelulle – toimitukset luotettavasti aikataulussa

Scope Design ja O&O Verhon projektipäällikkö Nina Veki ovat vieneet vuosien saatossa yhdessä maaliin lukuisia suuria ja pienempiä verhoprojekteja niin toimistokohteissa kuin muissa julkitiloissa.   

– Verhot kuuluvat meillä suunnitelmiin lähes poikkeuksetta. O&O Verho on toimittanut meille valmiiksi tarvittavat tiedot kankaisiin ja niiden hintoihin sekä erilaisiin ripustusmahdollisuuksin liittyen. Me saamme siis verhojen valinnan omalta osaltamme aina käyntiin joustavasti, mistä on merkittävä hyöty sisustuskokonaisuuden suunnittelun sujuvuuden kannalta, Mankinen kuvailee. 

Orient Occidentin vastuulla ovat yhteishankkeissa olleet pääasiassa verhokankaiden ja ripustustarvikkeiden tilaukset sekä ompelut, toimitukset ja asennukset. 

– Aikataulut ovat pitäneet aina. Lisäksi valmiiden verhojen ja niiden asennuksen laatu on ollut poikkeuksetta priimaa, eli juuri sitä mitä me haluamme jatkuvasti omille asiakkaillemme tarjota, Mankinen sanoo kiittäen.

O&O Verhon palvelussa korostuvat Eeva Mankisen mukaan luotettavuus, asiantuntijuus ja vuorovaikutteisuus. Myös kattava materiaalivalikoima saa kiitosta osakseen.