”Persoona saa näkyä”

Toteutunut unelma, joka ilmentää asukkaitaan täydellisesti. Sellainen on Vantaan Ilolaan helmikuussa 2021 kohonnut 170-neliöinen omakotitalo: Jennyn, Patricin ja 10-vuotiaan Danielan koti.

– Halusin tuoda Vantaalle palan Lappia, sisustusfilosofiaansa avaa omaa sisustussuunnitteluyritystään käynnistelevä, sisustusliike Cobellon sisustuskonsultti ja yksi torniolaisen Mustaparta-hotellin omistajista Jenny Angeria.

Hän asuu perheensä kanssa heille räätälöidyssä omakotitalossa – juuri sellaisessa, jonka rakentamisesta Jenny on miehensä Patricin kanssa aina haaveillut. Vaikka ylellinen ja näyttävä sisustus hurmaa heti sisälle astuttaessa, pariskunnan mukaan vielä on tehtävää.

– Emme kiirehdi huonekalujen tai yksityiskohtien kanssa vaan rakennamme sisustusta rauhassa, pala kerrallaan. Lähtökohtana on tehdä nimenomaan koti, joka vastaa tarpeitamme. Panostamme pitkäikäisiin materiaaleihin ja pyrimme maksimoimaan tilojen toiminnallisuuden viihtyisyydestä tinkimättä, Angeria kuvailee.

Perheen sisustusmaku on mukavan yhtenäinen. Sisustamisessa painotetaan persoonallisuutta ja täydellisyyden sijasta tärkeintä on onnellisuus. Kompromissejakin on tehty: Jenny halusi vaalean keittiön, Patric mustan.

– Siksi keittiömme toinen seinä on vaalea ja toinen tumma. Lopputulos miellyttää molempia.

Lappi, luonto ja perheen tarpeet toimivat inspiraation lähteinä sisustuksessa. Luonto näkyy niin materiaalivalinnoissa kuin väreissä – pohjolan tunnelmaa on tuotu puolestaan Sodankylästä saakka matkanneilla sauna- ja wc-tilojen liuskekivillä. Keittiö ja sauna ovat nousseet kodin suosikkipaikoiksi: keittiössä tapahtuvat arjen askareet, puukiukaan löylyissä puolestaan unohtuvat arjen kiireet.
 

 

”Parky-lattiaan rakastuu ensisilmäyksellä – niin kävi itselle ja myös jokaiselle vieraallemme!"

Poimintoja Angerian perheen sisustusvalinnoista

”Orient Occidentin valikoimassa minua miellyttää monipuolisuus. Tuotteita löytyy moneen tarkoitukseen ja materiaalit kestävät käyttöä. Persoonalliset tuotteet mahdollistavat erottautumisen, lisäksi ekologisuus, allergiaystävällisyys ja ammattitaitoinen palvelu ovat ehdottomasti plussaa.”

Lattia: Parky Deluxe 06+ ja Swing 06 -kalanruoto
Mallistojen kuosi Ivory Oak Premium
”Tähän lattiaan rakastuu ensisilmäyksellä – niin kävi itselle ja myös jokaiselle vieraallemme! En ole koskaan ennen kävellyt kotona paljain jaloin, nykyään teen niin aina. Kyllä sen eron ja lämmön vain tuntee.”

Omakuositapetti: Mr Perswall -kuvatapetti (c131301-8)
”Halusin rohkean, erottuvan yksityiskohdan kahdeksan metriä korkealle seinälle.”

Kokolattiamatto: Edison valkoinen
”Kokolattiamatto tuo kotiin luksusta. Olen allerginen pölylle ja jo siksikin O&O:n kokolattiamatto on ihan tutkitusti oikea valinta. Pöly laskeutuu matolle ja sen saa imuroitua helposti pois.”

Sohvakangas: AquaClean-kangasverhoilu (Mystic 01) 
”Miellyttävä, elämän jäljet ilman huolia kestävä kangas. Se oli ehdoton ratkaisu sohvakankaaksi.”

Sinua saattaisi myös kiinnostaa