Ympäristövastuullisuus vaatii uusia
innovaatioita ja ajattelutapoja

Jos olemme oppineet viime vuosina jotakin, niin sen, kuinka nopeasti kaikki voi muuttua – ja toisaalta tiedämme myös, että maailma tulee muuttumaan jatkossa yhä nopeammin. Maailmanpoliittinen tilanne luo suuria epävarmuuksia, mutta näemme myös varovaisia merkkejä paremmasta. Kuitenkin myös turbulentteina aikoina haluamme pitää kirkkaana omat päämäärämme: ympäristön kestävän kehityksen ja ihmisten hyvinvoinnin tukemisen.  

Ympäristövastuullisuus vaatii meitä ajattelemaan monia asioita täysin uudelleen. Haluamme myös haastaa itseämme toimimaan edelläkävijöinä ja luoda asiakkaillemme ratkaisuja, jotka ovat edellä nykyistä lainsäädäntöä. Vähäpäästöisyys ja kierrätysmateriaalit ovat jo merkittävässä roolissa edustamissamme tuotteissa, ja seuraava askel kohti kestävämpää tulevaisuutta on tuotteiden kiertotalous.  

Tässä lehdessä kerromme lisää esimerkiksi tekstiilimattolaattojen uudelleenkäytöstä, jossa jo olemassa olevia tuotteita voidaan asentaa uudelleen uusiin kohteisiin. Näin säästetään valtavasti aikaa ja energiaa verrattuna tuotteiden kierrättämiseen taas raaka-aineiksi. Pilottihankkeidemme myötä rakennamme toimintamalleja, jotka tekevät uudelleenkäytettyjen mattolaattojen hyödyntämisestä asiakkaillemme mahdollisimman helppoa.  

Haluamme olla luotettava kumppani, joka tukee asiakkaidemme menestystä. Pyrimme tähän rakentamalla koko ajan laadukkaampaa tuotevalikoimaa sekä erilaisia palveluita. Tämä lehti esittelee joitakin uusimpia tuoteperheitämme, kuten korkki- ja parkettilattiat, sekä alati laajenevien palveluidemme, kuten O&O Verhon, tarjoamia mahdollisuuksia. Kerromme myös, kuinka varastomallistomme on tehty palvelemaan kaikkein vaativimpiakin projekteja. 

Me olemme täällä sinua varten.  

    
Mikko Puputti
toimitusjohtaja
Orient Occident