Arkkitehti Pekka Salmisen suunnittelema Lahden nykyarkkitehtuurin maamerkki on vierailemisen arvoinen kohde designin ystävälle. Eero-näyttämö ja oheistilat päivitettiin uuteen loistoonsa, jossa on ripaus alkuperäistä – joko olet käynyt paikan päällä?
Lahden kaupunginteatteri on hurmannut ja puhuttanut vuodesta 1983 lähtien. Kyseessä on arkkitehti Pekka Salmisen ensimmäinen postmoderni, betonibrutalistinen työ, joka herätti valmistuessaan ristiriitaisia tunteita. Suomalaisen muotoilun legenda Yrjö Kukkapuro suunnitteli tuolit teatterin lämpiöön sekä kahteen katsomoon.
– Briiffinä 40 vuotta sitten oli luoda värikästä ja leikkisää vastapainoksi ankaralle betonirakenteelle. Näin syntyivät Eero- ja Juhani-katsomoiden istuimet sekä lämpiöön suunnitellut Pilvi-tuolit. Alalämpiöihin valittiin Experiment-tuolit, Isa Kukkapuro-Enbom Studio Kukkapurosta avaa historiaa.
Teatterissa käy vuosittain noin 70 000 henkilöä, joten katsomoiden tuolit joutuvat koetukselle. Kukkapuron suunnittelemat istuimet oli 1990-luvulla korvattu toisilla ja nyt ne kaipasivat päivitystä. Pyrkimyksenä oli palauttaa katsomon alkuperäinen ilme entiseen loistoonsa.
Kukkapuron suunnittelemat istuimet oli 1990-luvulla korvattu toisilla ja nyt ne kaipasivat päivitystä. Pyrkimyksenä oli palauttaa katsomon alkuperäinen ilme entiseen loistoonsa.
– Eero-salin tuolit valmistettiin Kukkapuron alkuperäisten suunnitelmien mukaan, nykyajan vaatimukset – kuten ihmisten kasvanut keskipituus – huomioiden, kertoo projektissa arkkitehtina ja pääsuunnittelijana toiminut sisustusarkkitehti Maarit Patronen Sitowiselta.
– Teatterilla oli alkuperäisiä tuoleja henkilöstön taukotilassa. Niiden mukaan piirrettiin DWG-kuvat, sillä alkuperäisistä oli jäljellä vain viivapiirrokset. Salminen antoi vapaat kädet tuolin uudistukseen. Minä ja Henrik Enbom, Studio Kukkapuron nuorempi polvi, toimimme hankkeen juoksupoikina Yrjö Kukkapuron puolesta, Kukkapuro-Enbom avaa prosessia.
– Daytona täytti kaikki teatterin istuimelta vaaditut ominaisuudet. Lisäksi puhdistettavuus pelkällä vedellä tekee siitä allergisoimattoman. Daytonan samettinen pinta muistuttaa 1980-luvulla suosittua Alcantaraa. Toisaalta se vastaa Salmisen toivetta ”Oopperan punaisesta tunnelmasta”, joka määritteli värivalinnan. Sileä pinta sopii Kukkapuron minimalistiseen muotokieleen ja katsomotuolien toisteisuuteen. Kangas ei anna muuta virikettä kuin värin, se myötäilee istuinta ja palvelee funktiota, Kukkapuro-Enbom sanoo.
Sekä Patronen että Kukkapuro-Enbom kuvailevat yhteistyön Orient Occidentin kanssa sujuneen mainiosti.
– Olen työskennellyt avainasiakaspäällikkö Jaana Salmen kanssa vuosia. Hän tunnistaa tarpeeni eri kohteissa ja osaa tarjota vaihtoehtoja jo puolesta lauseesta. Palvelu on nopeaa ja asiantuntevaa, joten voin lämpimästi suositella Orient Occidentia. On mukavaa, että sama, ammattitaitoinen yhteyshenkilö kulkee projekteissa rinnalla vuodesta toiseen, Patronen hymyilee.
– Suomessa on vahva perheyrityskulttuuri ja on ilo työskennellä sellaisten kanssa. Orient Occidentin historia on niin kiehtova, että se erottuu sympaattisesti tekstiilialan yritysten joukosta, Kukkapuro-Enbom summaa.